Nro 4-2015
Luokittelu: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ;  Alue-esittelyt ;  Tapahtumat ;  Teatterit, orkesterit ;  Kesä ;  Talvi ; 
Avainsanat: Tervan tie, Kuhmo, kamarimusiikki, maailmankylä, Kuhmo-talo, Kontion koulu, Kuhmon kirkko, Sibelius ja aikalaiset, talvikonsertti

Tervan tie


Danel Quartet. Kuva: Juuso Westerlund.

Kamarimusiikki luo Kuhmosta maailmankylän

Kerran vuodessa pieni Kuhmon kaupunki muuttuu kansainväliseksi kulttuurien kohtauspaikaksi. Ensi vuonna 47. kertaa järjestettävä Kuhmon Kamarimusiikki soi 10.–23. heinäkuuta. Vuoden 2016 teemana on maailmankylä – sitähän Kuhmon Kamarimusiikki on ollut alusta alkaen.


  Kuhmon Kamarimusiikki on paitsi Suomen suurin ja vanhin kamarimusiikkitapahtuma, vuosi toisensa jälkeen se ansaitsee paikkansa maailman arvostetuimpien kansainvälisten festivaalien joukossa.

Konsertteihin Australiasta asti

  Kansainvälisyys on ollut tapahtuman lähtökohta alusta lähtien.

  – Esiintyjiä, kuten myös yleisöä, saapuu Kuhmoon joka kesä ympäri maailmaa, Australiasta ja Uudesta-Seelannista asti, kertoo toiminnanjohtaja Sari Rusanen.


Viulisti Nanette Schmidt. Kuva: Stefan Bremer.
  Maailmankylä-teema tuo Kuhmoon klassikoiden lisäksi myös etnisiä vivahteita. 14 vuorokauden aikana Kuhmossa nähdään ja kuullaan noin 70 konserttia sekä 30 muuta taiteellista tilaisuutta. Konserttikäyntejä kertyy vuosittain noin 35 000. Yksittäisiä festivaalivieraita on noin 8 000.

Kuhmo-talo on kamarimusiikin koti

  Suurin osa konserteista järjestetään vuonna 1993 valmistuneen Kuhmo-talon Lentua-salissa. Konsertteja kuullaan myös Kuhmon Kamarimusiikin kulttipaikaksikin luonnehditussa Kontion koulussa sekä 200-vuotiaassa Kuhmon puukirkossa. Tilojen vahvuuksia ovat ennen kaikkea kaunis miljöö, erinomainen akustiikka ja sijainti, sillä konserttipaikat ovat kävelyetäisyydellä toisistaan.


Kuhmo-talo. Kuva: Anu Saikko.
  – Varsinkin Kuhmo-talo herättää vieraissa ihmetystä, ja se onkin kaupunkilaisten suuri ylpeydenaihe, Rusanen toteaa.

  – Kuhmo-talo on kamarimusiikin koti ja kuhmolaisten oma olohuone, sillä siellä kokoonnutaan myös konserttien ulkopuolella.
Lähiseudun luonto ja nähtävyydet houkuttelevat festivaalivieraita Kuhmoon useamman päivän ajaksi. Innokkaimmat saapuvat Rusasen mukaan jo viikkoa ennen tapahtuman alkua.

Kamarimusiikkia vuoden ympäri

  Kuhmon Kamarimusiikki ei rajoitu vain kesäiseen kaksiviikkoiseen. 13. joulukuuta Helsingin Musiikkitalossa järjestetään Sibelius ja aikalaiset -konsertti. 2. tammikuuta Kuhmon Kamarimusiikki konsertoi Kajaanin Kaukametsän konserttisalissa ja 3. tammikuuta Kuhmo-talossa talvikonsertin merkeissä.


Kuhmon sellistit lammasjärven ympäriajossa. Kuva: Stefan Bremer.
  Kesän 2016 Kuhmon Kamarimusiikin esiintyjät ja ohjelma julkistetaan tammikuussa.







Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »