Nro 5-2010
Luokittelu: Aina ; 
Avainsanat: pääkirjoitus, Päätoimittajalta, Ahti Oksman

Päätoimittajalta

  Lähes kaksi vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen Matkailu kotimaassa.fi -lehti. Nyt, toisen julkaisuvuoden päättyessä, vuorossa on lehden kymmenes numero. Jokaisessa numerossa olemme esitelleet jonkun tietyn matkailullisen alueen. Sen vuoksi olemme vierailleet monissa kymmenissä kaupungeissa ja kunnissa sekä tavanneet suuren joukon kotimaanmatkailun ammattilaisia, joiden kanssa syntynyt yhteistyö on ollut hyvää ja hedelmällistä. Taaksepäin katsottaessa aika on mennyt nopeasti, mutta vastaavaa aikaa eteenpäin ajatellessa tunne on päinvastainen. Aika kuitenkin kuluu yllättävän nopeasti.

  Kotimaiset matkailutoimijat tietävät, että markkinoinnissa ja myynnissä on haasteita, koska kilpailu asiakkaista on kova. Miten saadaan matkailijat juuri meidän alueellemme, meidän kaupunkiimme tai kuntaamme, meidän yritykseemme? Miten matkailijat saadaan käyttämään meidän palvelujamme? Vanhoilla menetelmillä ei enää menestytä. On uudistuttava ja löydettävä uusia kanavia asiakkaiden tavoittamiseksi. On aktiivisesti haettava myös uusia ideoita ja uusia yhteistyökuvioita. Vanha voi olla turvallista, mutta saako sillä tulosta? Uusi on ehkä pelottavaa ja epävarmaa, mutta kaikki on voitettavana.

  Tilanne on sama lehtialan – siis myös matkailulehtien – suhteen. Oleellista ei ole kuinka vanhoja tai nuoria toimijoita olemme kustantajina ja julkaisijoina, vaan se, pystymmekö vastaamaan tämän hetken haasteisiin. Itse asiassa pitäisi olla edelläkävijä jossakin uudessa, niin kivikkoista kuin se saattaa ollakin.

  Rohkeasti haasteisiin tarttuen lehtemme on näiden kahden vuoden aikana saavuttanut oman paikkansa matkailualan lehtien joukossa. Selkeästi kotimaanmatkailuun keskittyväksi erikoislehdeksi profiloitunut lehti on löytänyt niin ryhmämatkanjärjestäjien kuin tavallisten matkustavaisten käsiin.

  Tässä numerossa esittelemme Etelä-Karjalaa ja Kymenlaaksoa. Etelä-Karjalalla on pitkät matkailuperinteet, mutta se on myös hyvä esimerkki ennakkoluulottomasta, tulevaisuuteen panostavasta matkailusuunnittelusta. Saimaa Gardensin alue ja Imatra Spa Resorts ovat suurhankkeita, joilla tähdätään pitkälle tulevaisuuteen.

  Viime vuosina Kymenlaaksoa on koetellut metsäteollisuuden vaikeudet, mutta katse on sielläkin suunnattu tulevaisuuteen. Hiljattain julkistettiin tieto Kotkan ja Haminan satamien yhdistämisestä. Toukokuussa 2011 aloittava HaminaKotka Satama Oy on Suomen suurin satama niin vienniltään kuin pinta-alaltaankin. Kymenlaakson historiaa esitellään uutta arkkitehtuuria edustavassa Merikeskus Vellamossa, joka näin yhdistää sujuvasti uutta ja vanhaa. Myös voimavaroja on yhdistetty, sillä saman katon alla toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Tietokeskus Vellamo, jotka kukin hyötyvät synergiasta.

  Yhteistyössä on voimaa!

  Koko lehtemme toimituskunnan puolesta haluan kiittää lehtemme lukijoita ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2010 ja toivottaa teille hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2011.



Tekstin kirjoittiAhti Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »