Nro 5-2014
Luokittelu: Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Alue-esittelyt ;  Museot, kirkot ;  Kesä ; 
Avainsanat: Suuri Postitie, Uusikaupunki, Vanha kirkko, historia, kesäkirkko, Crusell-viikko


Uudenkaupungin Vanha kirkko sijaitsee aivan Kaupunginlahden rannalla. Kuvat: Uudenkaupungin seurakunta

Vanhan kirkon uskomaton selviytymistarina

Vuonna 1629 valmistunut Uudenkaupungin Vanha kirkko on ollut vaarassa tuhoutua useaan otteeseen. Kirkkovanhusta ovat uhanneet rakenteelliset ongelmat, sotavuodet, kaupungissa riehuneet tulipalot ja jopa huutokauppa, mutta vastoinkäymisistä huolimatta holvikattoinen harmaakivikirkko seisoo yhä paikallaan. Liekö syyksi riittänyt kaupunkilaisten rakkaus kirkkoa kohtaan, vai onko kenties korkeampi voima suojellut kirkkoa vuosisatojen ajan?


  Vanhan kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1623.

  – Tuohon aikaan vesiraja oli lähempänä kirkkoa, ja maalattia piti perustukset kosteina. Kirkkoa ympäröivän kaksiosaisen muurin täytteenä käytettiin irtokiviä ja multaa. Kylmien ja kosteiden sääolosuhteiden johdosta muuri on kärsinyt pahoista halkeamista aiheuttaen jopa sortumisvaaran, kertoo seurakuntamestari Ville Virolainen.

Venäläisiä sotamiehiä ja liekkimeriä

  Venäläiset saapuivat Uuteenkaupunkiin suuren Pohjan sodan riehuessa 1713. Jumalanpalveluksiin käytettiin kirkon itäistä päätyä venäläisten otettua kirkon länsipäädyn viljavarastokseen. Papit ja porvarit pakenivat veneillä Ruotsiin vieden kirkon arvoesineet mukanaan. Uudenkaupungin rauha solmittiin vuonna 1721, jonka jälkeen venäläiset lähtivät, ja porvaristo palasi takaisin kotiin esineistön kanssa. Kaksi venäläistä luutnanttia on yhä tänäkin päivänä haudattuna alttarin alle.

  1800-luvun puolivälissä Uuttakaupunkia piinasivat rajut tulipalot, ja vuonna 1846 liekit tuhosivat suurimman osan kaupungista. Aliseltakadulta alkanut palo jätti kodittomaksi 1100 uusikaupunkilaista, mutta kuin ihmeen kaupalla Vanha kirkko säästyi vahingoilta.

Kirkon rappion aika

  Myös Oolannin sota jätti kirkkoon jälkensä vuonna 1855 brittiläisten sotalaivojen pommittaessa Uuttakaupunkia.

  – Välikatolla on edelleen erotettavissa kohta, mistä tykinkuula on mennyt läpi, Ville Virolainen kertoo.

  Vanha kirkko oli ajautunut erittäin huonoon kuntoon, ja samoihin aikoihin päätettiin uuden kirkon rakentamisesta.

  Vanha kirkko jätettiin oman onnensa nojaan. Kirkon katto ja osa puukalusteista aiottiin huutokaupata, mikä olisi tarkoittanut loppua Vanhan kirkon tarinalle. Päätös jättää huutokaupat pitämättä ja myöhemmin yksityisten seurakuntalaisten lahjoitukset kuitenkin pelastivat kirkon, ja näin arvokas rakennus tuli suojelluksi jälkipolville.

Museosta kesäkirkoksi

  Uudenkaupungin museo toimi Vanhassa kirkossa yli 70 vuoden ajan, kunnes sen esineistö siirrettiin uusiin museotiloihin. Silloin Vanha kirkko päätettiin korjata ja vihkiä uudelleen jumalanpalveluskäyttöön. Arkkipiispa Simojoki suoritti vihkimisen vuonna 1976, ja siitä asti Vanha kirkko on toiminut kesäkirkkona.



  Kesäkuun alusta elokuun loppuun Uudenkaupungin Vanhassa kirkossa pidetään jumalanpalveluksia sekä vihki-, kaste- ja konfirmaatiotilaisuuksia. Loistavan akustiikkansa ansiosta siellä järjestetään myös konsertteja, erityisesti Crusell-viikon aikaan heinä- ja elokuun vaihteessa. Kirkon aukioloaikoina paikalla on opas kertomassa Vanhan kirkon värikkäästä historiasta.

  – Vanha kirkko on erityisen upea kesäkohde. Se sijaitsee aivan rannan läheisyydessä, joten veneilijöidenkin on helppo tulla tutustumaan Uudenkaupungin vanhimpaan säilyneeseen rakennukseen, Ville Virolainen kehottaa.

www.ukisrk.fi



Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »