Nro 1-2016
Luokittelu: Uusimaa ;  Nähtävyydet ;  Liikunta, hyvinvointi ;  Aina ; 
Avainsanat: Tiedekeskus Heureka, Vantaa, Suksi Heurekaan!, talvilajit, lajikokeilu

Museot ja näyttelyt


Monipuolinen tiedekeskus Heureka sijaitsee Vantaan Tikkurilassa. Kuva: Heureka

Lähtikö lumet? 
Suksi Heurekaan!

Heurekassa avautuu 9. helmikuuta pohjoismaisten tiedekeskusten yhteistyönä toteuttama Suksi Heurekaan! -näyttely, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kokoiset vieraat tutustumaan talviurheilun ja talvisten ilmiöiden ihmeisiin.


  Talvilajien maailma hurmasi Kööpenhaminassa vuonna 2014 yli 184 000 kävijää. Heurekaan näyttely saapuu Bergenistä, jossa se on ollut valtavan suosion kohteena koko viime vuoden ajan. Näyttelysihteeri Päivi Garnerin mukaan Vantaalla kahteen kerrokseen levittäytyvä näyttely on heurekamaisen omaleimainen, vaikka näyttelykohteet pysyvät samoina.

Päästä adrenaliini valloilleen

  Garner kuvailee Suksi Heurekaan! -näyttelyä innostavana ja hyväntuulisena, mutta myös kisailuhenkeä herättelevänä kokonaisuutena.

  – Näyttelyn myötä arkajalkakin pääsee kokeilemaan mitä hurjempia talviurheilulajeja, joista ei tosielämässä uskaltaisi edes haaveilla.

  Heurekassa voi koko vuoden ajan testata lukuisia vauhdikkaita talvilajeja – houkuttelisiko sinua mäkihyppy, syöksylasku vai ampumahiihto?

  – Mukana on myös rauhallisempia lajeja, joiden kokeiluun tarjoutuu tilaisuus vain harvoin. Oma suosikkini on curling, Garner vihjaa.


Hieman alle 20-kiloinen curling-kivikin liukuu sulavasti nypypintaisella jäällä. Kuva: Heureka
  Näyttelyn tarkoituksena on ennen kaikkea innostaa vieraita tutustumaan uusiin lajeihin ja jopa löytämään itselleen kokonaan uuden harrastuksen. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja hauskanpito, mutta Suksi Heurekaan! -näyttelyssä perheen, kaveriporukan ja iäkkäämmänkin ryhmän jäsenet voivat haastaa toisensa leikkimieliseen kisailuun.

Tutustu, testaa ja oivalla!

  Lajikokeilujen lomassa talviurheilukulttuuriin voi tutustua videoiden, valokuvien ja graafisten piirrosten avulla.

  – Grafiikka selvittää esimerkiksi minkälainen lämäri uppoaa jääkiekkomaalivahdin selän taakse helpoiten. Omaa laukaisuvoimaa ja -tarkkuutta pääsee myös testaamaan, ja kokematonkin kiekkoilija voi oivaltaa, mistä lajissa on oikeasti kyse, Garner kuvailee.

  Lajeja voi kokeilla kuka tahansa ikään, kokoon ja kuntoon katsomatta täysin turvallisesti. Riskejäkin voi Heurekassa vieraillessaan ottaa.

  – Uskallusta ja uhkarohkeutta uhmaava Otatko riskin? -näyttely on esillä syyskuuhun asti. Omia rajojaan voi kokeilla nuorallakävelyn tai sähköiskuruletin muodossa tai vaikkapa 1,5 promillen humalaa jäljittelevät hassut lasit päässä.

  Syyskuun lopussa Heurekassa avautuu Dialogi ajassa -näyttely, joka käsittelee vanhenemisen jaloa taitoa. Suksi Heurekaan! -näyttelyn tavoin se on avoinna tammikuuhun 2017 asti.


http://www.heureka.fi

Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »