Nro Kesälehti
Luokittelu: Aina ; 
Avainsanat: kolumni, Saanan samoiluja, muutos, jäähyväiset, uusia alkuja

Saanan samoiluja



Kesä on uusien alkujen aikaa

Kesän saapumista ei voi olla huomaamatta. Ihmiset kävelevät kaduilla suupielet korvissa. Ilman valtaavat valo, lämpö ja vehreyden tuoksu, jotka kylmästä pohjolasta ovat kuukausia sitten kadonneet. Luonto on juuri puhkeamaisillaan täyteen kukoistukseensa. Uusia versoja puskee esiin mullan alta, linnunpoikaset kokeilevat ensi kertaa siipiensä kantavuutta ja päiväkotien ja koulujen vanhimpia lapsia valmistellaan vastaanottamaan tulevaisuuden haasteet.

Kaikki nämä ihanat, uudet alut tarkoittavat jonkin muun loppua. Totutun ja turvalliselta tuntuvan rutiinin päättymistä. Luopuminen on osa elämää ja vuodenkiertoa lajista riippumatta, eikä sen hetkellisestä haikeudestaan huolimatta ole oltava pelkästään huono asia. Sen huomaat jo seuratessasi pienen siivekkään juhlalentoa turvallisen pesän suojista kohti avaraa maailmaa. Tai pienen päiväkotilapsen nopeaa kasvua isoksi ja vastuuntuntoiseksi koululaiseksi.

Muutoksessa jotain tärkeää jää taakse, mutta monta uutta, yllättävää, kaunista ja onnellista hetkeä odottaa jo seuraavassa kaarteessa.

Näin on ajateltava myös Matkailu kotimaassa -lehden jäähyväisiä jättäessä. Meidän yhteinen matkamme jatkui lähes päivälleen viisi vuotta. Minulle yhteistyömme on ollut täynnä uusia alkuja ensipäivistä päätepisteeseen asti. Se alkoi, kun palasin takaisin Suomeen Saksassa vietetyn puolivuotisen päätteeksi, vailla työpaikkaa tai tietoa tulevasta. Se rohkaisi ja antoi minulle sen tarvittavan tuuppauksen matkalla kohti yrittäjyyttä. Se on tarjonnut rutkasti inspiraatiota omiin Suomi-seikkailuihin ja synnyttänyt roihuavan rakkauden kotimaanmatkailua ja sen mahdollistavia ihmisiä ja yrityksiä kohtaan. Se on luonut lukemattomia ystävyyssuhteita, joita vaalin viimeiseen asti.

Tämän matkan päättyminen tuntuu väistämättä haikealta ja jättää monella tapaa suuren aukon omaan elämääni.

Mutta kaikki ne uudet alut – ne eivät katoa minnekään vaan yhteisen matkamme perintö elää ja kasvaa entisestään. Siitä olen varma.

Olkoon tämä siis uusi alku jollekin suurelle ja suunnittelemattomalle.

Kiitos matkaseurasta.



Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »